Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kuulumisia ja yhteenvetoa vuodesta 2010

08.02.2011 - 08:38 / Kategoriat: Pennut, Pihka, Yleinen, agility

Viime päivityksestä on luvattoman kauan aikaa. Onhan tässä kaikenlaista tapahtunut välillä, josta olisi voinut kertoa.

Oma elämä on mullistunut pienen pojan myötä, joka syntyi kuukausi sitten. Viime vuosi meni enemmän siis omaan raskauteen keskittyen ja koiratreenailutkin jäivät loppuvuodesta jo kokonaan erinäisten kipujen vuoksi. Jotain sain kuitenkin aikaiseksi, sillä nyt on kehätoimitsijakortti lompakossa ja agilityn koulutusohjaajan peruskurssin ensimmäinen osa käytynä. Ohjasin syksyllä myös agilityn alkeiskurssia.

Nellin kanssa kisailut jäi vähäiseksi. Yksi nolla saatiin kuitenkin agilityn kolmosluokassa tehtyä. Tokoa ei treenattu lainkaan. Nitan kanssa sen sijaan kisattiin ensimmäisen kerran agilityn möllikisoissa, jotka oli myös seuranmestaruuskisat. Oltiin seuranmestaruudessa toisena!

Pihka kävi yhden kerran näyttelyssä vielä noiden kahden aikaisemmin mainitun lisäksi ja sai EH:n. Myös Nikke debytoi näyttelyn saralla ja sai T:n ja H:n. Nikke on hieman suurikokoinen ja toinen korva on pystyssä. Lisäksi tykkää kantaa häntää korkealla. Näemme Nikkeä toivottavasti muissa lajeissa tulevaisuudessa!

Nikke ja Pihka kävi myös terveystarkistuksessa loppuvuodesta. Tulokset olivat parasta A-luokkaa, sillä molemmilla oli A/A-lonkat, 0/0-kyynäreet ja 0/0-polvet! Pihkalla valitettavasti löytyi muutama ylimääräinen ripsi, mutta Niken silmät todettiin täysin puhtaaksi. Pihkalle tehtiin lisäksi virallinen sydänkuuntelu, jonka tulos oli ettei neidillä ole sivuääniä. Vielä olisi kiva saada Jekunkin tulokset!

Haaveissa olisi teettää Pihkalle tänä vuonna pennut, jos vain sopiva uros löytyy. Astutus olisi noin puolen vuoden päästä.

 

Shelttien erikoisnäyttely 3.4.10

05.04.2010 - 10:36 / Kategoriat: Näyttely, Pihka

Pihka osallistui ensimmäisen kerran juniorluokkaan Shetlanninlammaskoirien erikoisnäyttelyyn. Tuomarina oli brittiläinen Jean Fitzsimons. Luokassa oli 33 koiraa, joista vain kolme sai ERIn, lopuille tasaisesti EH:ta ja H:ta. Ihan kohtuullisesta arvostelusta huolimatta, Pihkalle tällä kertaa H.

Good head and ears. Nice dark eyas. Good reach of neck. Lucks rib cage. Good topl line, long tail. Moves close in front.

JUN H

 

Eli suomennettuna: Hyvä pää ja korvat. Kivat tummat silmät. Hyvä kaulan pituus. Rintakehää puuttuu (lacks?). Hyvä ylälinja, pitkä häntä. Liikkuu ahtaasti edestä.

 

Pihkan ensimmäinen näyttely

30.01.2010 - 15:46 / Kategoriat: Näyttely, Pihka

Pihka kävi ensimmäisessä näyttelyssään Alavuksella 30.01.10, jossa tuomarina oli Elena Ruskovaara. Debyytti oli pentuluokassa. Pentuja oli yhteensä 4 kappaletta, jotka olivat kaikki narttuja. Pihka sijoittui ensimmäiseksi kp:n kera ja oli näin ollen myös ROP-pentu. Tässä vielä arvostelu:

Oikeanmallinen, sopivaluustoinen ryhdikäs narttupentu. Erinom. korvat, hyvin kaunis ilme. Eturinnan tulee täyttyä. Tarpeeksi pitkä rintakehä. Vähän korkea etuaskel. Kaunis etenevä liike ja mukava käytös. Esiintyy erinomaisesti.

 

 

Pihka mätsärissä

05.01.2010 - 10:15 / Kategoriat: Pihka

Käytiin sunnuntaina 3.1.10 Pihkan kanssa Match Showssa Hiukkavaarassa. Toinen oli ensin aika pelokkaana, mutta onneksi sitten rauhoittui ennen kehään menoa. Pihka kaipaisi runsaasti lisää tällaisia kokemuksia. Mukavinta on kuitenkin, että se loppupeleissä osaa sitten kuitenkin rentoutua. Kehäesiintyminen olikin sitten ihan yllättävän hyvää, se liikkui kohtuullisesti, esiintyi nätisti pöydällä ja aika hyvin jaksoi seisoakin paikallaan. Punainen nauha tuli ja päästiin ensin myös pienissä pennuissa jatkoon, muttei lopulta sijoituttu.

Päätin sitten eilen ilmoittaa Pihkan nätötreenikurssille. Käymme hieman treenaamassa näyttelykäyttäytymistä ennen varsinaista näyttelyä. Olen ilmoittanut Pihkan Alavuksen näyttelyyn. Saa nähdä miten se sitten siellä käyttäytyy. Shelteille oli mukava tuomari, niin päätin ilmoittautua mukaan. Toivon sieltä Pihkan saavan sieltä siis mukavia kokemuksia.

Lisäksi tässä suunnittelen, että ilmoittaisin Pihkan myös jollekin muullekin kurssille. Saa nähdä, näitä treenipäiviä kun on Nellin ja Nitankin kanssa aika paljon. ;)

 

Pihka 5kk

13.10.2009 - 14:26 / Kategoriat: Pennut, Pihka

Pihkan krittiset mitat on vajaa 32cm ja painoa 3,8kg. Kaikenlaisia juttuja jo osataan, mutta sisäsiisti se ei ole... Eiköhän senkin aika kuitenkin tule, koska se useimmiten jo tekee ulkona kovin sujuvasti tarpeensa. Otimme myös kuvia, siirrän piakkoin niitä tänne... Nikellä oli kokoa jo 37cm ja kilojakin päälle 5. Lisäksi on jo lähes täysin sisäsiisti, iso mies siis. :)

 

Kuvia rokotusreissulta

14.08.2009 - 16:18 / Kategoriat: Pennut, Pihka

 

Lisää kuvia meidän pienimmästä

28.07.2009 - 17:04 / Kategoriat: Pihka

Tänään tuli otettua pari otosta Pihkasta, jolla on ikää 11,5 viikkoa. Torstaina on meno ensimmäiseen rokotukseen ja siellä näemme pitkästä aikaan myös Nikke-veljeä. :) Itse kävin kyllä katsomassa Nikkeä jo viime viikolla, mutta silloin Pihka sai jäädä vielä kotia. Joku toinen kerta pitää käyttää lapsosia yhdessä leikittämässä.

 

 

Muutama kuvatus Pihkasta

20.07.2009 - 18:55 / Kategoriat: Pihka

Pihkalla on nyt ikää 10 viikkoa ja pari päivää päälle. Päätimme ottaa muutaman kuvatuksen tytöstä. Tänään tuli tilattua ensimmäinen rokotusaikakin ensi viikon torstaille. Korvia on taas liimailtu, toinen meinaa nousta tuossa yhdessä kuvassa pystyyn.  Seisomakuvia on haastavaa ottaa pennusta, joka ei osaa käskystä seisoa. Silmänisku

 

 

 
Kirjoittaja

Nellin, Nitan ja Pihkan elämää ja vähän emännänkin.

Nelli ja Nita
Omat wuffet

Namikiss Early Bird

"Nelli"

s. 30.6.2002

[[split]]

Anyway Sea Wind

"Nita"

s. 7.9.2004

[[split]]

Nenitan Adorable Royal

"Pihka"

s. 9.5.2009

[[split]]

Muistoissa

Sabelin Emma

"Emma"

s. 12.3.1998 k. 27.9.2011