Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Pojat lähti, Pihka jäi

05.07.2009 - 11:12 / Kategoriat: Pennut

8 viikkoa tuli täyteen ja pojat lähtivät uusiin koteihin. Pihkan ja Niken painot olivat menneet jo yli 2kg, joten en enää saanut niistä tarkkoja lukemia. Oma vaaka kun on vain kahteen kiloon saakka. Ihmisvaa'alla ei oikein tarkkoja lukemia saanut edes kun yritti sylissä punnita. Nikke on kuitenkin jossain 2100g:ssa ja Pihka vähän alle. Action on kevyempi ja sen painon sain vielä punnittua, joka oli 1643g. Nikeltä unohtui mitata korkeus, mutta Pihkalta ja Actionilta mitattiin sitten niin, että Action on noin 21cm ja Pihka 22cm. Mittausvälineet olivat sen verran epätarkat, että nuo on todellakin noin mittoja.

Kuvat tuli otettua pienessä kiireessä, joten en saanut ihan parhaita mahdollisia otoksia tällä kertaa. Mutta söpöjähän ne on joka tapauksessa.

Action lähti Tornioon ja Nikke Tupokselle. Onnea molempiin koteihin uuden perheenjäsenen johdosta!

Meillä on kovasti hiljentynyt talo. Eilen illalla Pihka ja Nita oli vähän ihmeissään, että missä pojat ovat. Pihka jopa vähän itkeskeli veljien perään. Kasvattajalla taitaa olla kovin ikävä. Silmänisku

 

Tässä kuvia pennuista:

Action

Nikke

Pihka

 
Kirsi kirjoitti 06.07.2009 - 07:44
Onnea pennuille uusiin koteihin :)
Elise kirjoitti 06.07.2009 - 09:30
Punnitsin eilen Pihkaa vanhempieni luona, kun heidän keittiövaaka meni kolmeen kiloon asti, niin ei se vielä kahtakiloa painanutkaan... Vähän vajaa 1900g sain tulokseksi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nellin, Nitan ja Pihkan elämää ja vähän emännänkin.

Nelli ja Nita
Omat wuffet

Namikiss Early Bird

"Nelli"

s. 30.6.2002

[[split]]

Anyway Sea Wind

"Nita"

s. 7.9.2004

[[split]]

Nenitan Adorable Royal

"Pihka"

s. 9.5.2009

[[split]]

Muistoissa

Sabelin Emma

"Emma"

s. 12.3.1998 k. 27.9.2011