Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Hakuilua pitkästä aikaan

15.02.2009 - 12:37 / Kategoriat: hakutreeni

Meillä nämä hakuilut tuntuu olevan vähän harvassa. Pelkäsin etukäteen, että Nelli olisi ihan kierroksilla ja haukkuisi kaikki maalimiehet pystyyn. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti varmasta ja rauhallisesta työskentelystä.

Olimme siis sunnuntaina klo. 11 hyvillä pakkasilla treenailemassa parkkiksella. Parkkipaikan reunoilla oli mahtavia lumikasoja, kiitos viimeaikaisten lumisateiden. Nellille otettiin neljä maalimiestä eri makuuasennoissa ja valmiina piilossa. Ensimmäinen meni tosi nätisti, ei toi rullan heti eikä päästänyt äänähdystäkään. Seuraavakin meni oikein mallikkaasti, mitä nyt valitsi helpoimman reitin eikä suorinta reittiä. Päätin kokeilla kolmannella maalimiehellä, että meneekö lumikasan yli kun lähettää tarpeeksi läheltä lumikasaa ja menihän se oikein nätisti! Viimeinen maalimies oli melko lähellä lumipenkan reunoilla ja vissiin Nelli vähän yllätty kun oli niin lähellä, että pääsi yksi haukahdus. Se ei kuitenkaan ollut lainkaan pelokkaan tai säikähtyneen kuuloinen vaan aika iloinen haukahdus.

Kaiken kaikkiaan treenit meni oikein hyvin. Hymy Mietin vain, että olisiko pitänyt jättää siihen kolmeen maalimieheen vai olisiko pitänyt ottaa vielä viides tuon ei niin hienon viimeisen suorituksen jälkeen. Päättämätön

 
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nellin, Nitan ja Pihkan elämää ja vähän emännänkin.

Nelli ja Nita
Omat wuffet

Namikiss Early Bird

"Nelli"

s. 30.6.2002

[[split]]

Anyway Sea Wind

"Nita"

s. 7.9.2004

[[split]]

Nenitan Adorable Royal

"Pihka"

s. 9.5.2009

[[split]]

Muistoissa

Sabelin Emma

"Emma"

s. 12.3.1998 k. 27.9.2011